Tajusin juuri, että normaalisti alkaisin tässä vaiheessa kuukautta jännittämään aivan törkeästi. Kiertopäiviä siis tänään 24, ja laskin ne vasta äsken, en siis ole niistäkään pitänyt turhanpäiten lukua tällä kierrolla. Ihana tunne, kun tietää ettei tarvi laskeskella tai jännitellä, kun ei olla pupuiltu siten, että minkään normaalin ajatusmallin mukaan olisi todennäköistä (tai edes mahdollista) raskautua... Kyllähän ne rättisulkeiset sieltä toki alkavat, noin 4 päivän päästä, ja se on ihan p*****stä, mutta sitten alkavat, entäs sitten. On vaan jotenkin niin ahdistavaa joka kuukausi jännätä turhan takia. Ja nyt kun tuo paniikkihäiriö on taas osoittanut palaamisen merkkejä, haluan rauhoittaa elämääni jo ihan siitäkin syystä. Ei olisi vauvankaan kannalta kiva syntyä näiden miun paniikkikohtausten keskelle. Eli tämä on hoidettava ehdottomasti alta pois...

Otan siis nyt seuraavat   vajaan puoli vuotta varmaankin tällai aika rauhallisesti, jos vain mahdollista, ja hakeudun sitten niihin lapsettomuustutkimuksiin. Tottakai pupuillaan (mies nyt varmaan turhautuisi kuoliaaksi, jos pihtaisin puoli vuotta) mutta omaan tahtiin ja siten ettei kummankaan tarvitse ottaa siitä mitään paineita. Ajattelin myös ihan tosissaan ruveta liikkumaan enemmän ja syömään vähemmän (tai siis terveellisemmin, tuo vähemmän vaan sopi tuohon yhteyteen hauskasti...). Haluan, että mun lapsella on timmi ja nätti mami, eikä tällainen löllöpallo, niinkuin nyt. Ja olisi se varmaan miehenkin kannalta kivempi, jos vaimo olisi nuoren ja nätin näköinen, eikä näyttäisi niin keski-ikäiseltä tantalta... Olen tosissaan vasta parikymppinen, mutta usein luullaan yli kolmekymppiseksi... Eli olisi se ihan itsestäkin kiva näyttää oman ikäiseltä.

Kun nämä pakkaset vain lauhtuvat niin alan taas tehdä koirien kanssa pitkiä lenkkejä :) Ja hankin sen uimahallikortin heti seuraavasta tilistä :) Ruoan järkeistäminen on jotenkin vaikeampaa, koska en nytkään syö juuri lainkaan mitään ylimääräisiä herkkuja suklaata lukuunottamatta, ja siitä on oikeastaan ihan mahdoton päästä eroon. Eilen leivoin, joten tänään on kyllä heti aamusta tullut herkuteltua, mutta aika harvinaista tällainen mulle on.

Tänään olen siis syönyt:

Eli toisin sanoen en siis hirveitä määriä ole syönyt, mutta toki tuo puolikas suklaalevy on aikamoinen repsahdus multa. Mokkapalan syöminen olisi menetellyt. Mehunkin olisin voinut korvata vedellä... Taidankin ruveta tänne kirjaamaan päivän syömiseni, niin on sitten helpompi (minun itseni) seurata noita syömisiäni...

On vaan aika vaikea keksiä mitään korvaavaa tekemistä noille vauvahaaveille ja varsinkin tuohon mahdolliseen lapsettomuuteen liittyville ajatuksille...  Olen tavallaan tainnut tehdä itse itsestäni uhrin ennenaikaisesti. Enhän vielä tiedä, mikä mua vaivaa, vai vaivaako edes. Mutta silti... Ainoa, minkä ajatteleminen auttaa, on tuo liikeideani. Ehkä siis ryhdyn kehittelemään sitä pidemmälle ja ehkäpä tekin sitten kuulette siitä ennemmin tai myöhemmin... Olen ihan innoissani, mutta jotenkin oman firman perustaminen jännittää. Lisäksi firman perustamiseen liittyvät kustannukset pelottavat...

Ihan konkreettisia ongelmia:

ja pahimpana kaikista: oma uskallus. Silti oikeastaan ainoa asia joka juuri nyt saa minut hymyilemään on ajatus tuosta omasta firmasta... Aluksi en siis ole palkkaamassa muita työntekijöitä, mutta varmastikin vuoden sisään voisin jo palkata vähintäänkin osa-aikaisen apulaisen... Yhteistyökumppaneilla tarkoitan tuotteiden valmistajia, enkä oikein tiedä mistä aloittaisin... Lupienkaan kanssa en tiedä lainkaan mistä aloittaa, minne soittaa, keneltä kysyä... Onneksi täällä päin toimii jonkinlainen yrityshautomo, jonne varmaankin voisin ottaa yhteyttä...

Oman firman perustaminen on siis oma viisivuotissuunnitelmani, siis sen ohella että suoritan opintoni loppuun ja hankin ehkäpä varasuunnitelmana lähihoitajan tai jonkin muun ammattitutkinnon... Vauvoja tulee sitten jos tulee. Tiedän että miehelle tämä on vielä rankempaa. Hän haluaisi vauvan heti. NYT. Jos mies kävelisi nyt ovesta sisään ja iskisin sille vauvan syliin ja sanoisin että siinä on, ole hyvä, se olisi onnesta soikea. Ja niin olisin minäkin, mutta itse olen alusta asti jotenkin ajatellut, että vauva tulee sitten kun sen aika on. Miehelle se aika on nyt. NYT.

Että näin. Mutta kyllä tämä tästä. Nyt alkaa se aurinko paistaa tähänkin risukasaan.

Sitä paitsi, nyt voin taas antaa itselleni luvan haaveilla niitä vauvanvaaleanpunaisia hahtuvaisia ajatuksia, kun ei tarvitse ihan heti ajatella lapsensaamisen konkreettista puolta. Mikä on ehkä ihan hyväkin. Voin keskittää ne konkreettiset pohdinnat ihan johonkin muuhun, kuten siihen omaan firmaan... :)

Voin taas netti-ikkunashoppailla vaunuja ja turvaistuimia ja vauvanvaatteita ja tutteja ja pulloja ja äitiysvaatteita ja leluja ja ja ja ja ja JA! :) Ja suunnitella taas vauvanhuoneen sisustusta ihan kaikessa rauhassa. Ja se on tavallaan aika ihanaa. Tosi ihanaa. Vapauttavaa. Pääsee taas kiinni niihin vaaleanpunaisiin unelmiin, joita on unelmoinut teini-ikäisestä asti. Voi miettiä vauvalle nimiä ja kuvitella mitä kaikkea ihanaa lapsen kanssa voi tehdä kun se kasvaa isommaksi :) Teini-ikäisenä kuvittelin itseni aina yksinhuoltajaksi. On hirmu vaikea kuvitella, että lapsen joutuu jakamaan jonkun muun kanssa, mutta niinhän se yleensä menee... :)

No mutta se siitä tältä erää. Nyt vapaapäivän viettoon keittiötä siivoten, mars! :)

<3 Tintti.