Ei siis varmaan tosiaan tarvitse erikseen mainita edellisen tekstin lukeneille, että mulla on (ollut) paniikkihäiriö.

Ensimmäiset kohtaukset olen saanut alle kouluikäisenä. Liittyy ilmeisesti tähän mun lievään Aspergerin syndroomaan. Ei, en ole mikään "varsinainen" autisti, (puhun ihan normaalisti jne) ja kumpaakaan ei ole koskaan virallisesti diagnosoitu, vaikka molempiin on yleislääkäriltä tullut vastaus "joo, kyllä se siltä vaikuttaa".

Mä nyt vain satun olemaan lääketieteellisesti muutenkin niin moniongelmainen, että lääkärit alkavat olla haluttomia diagnosoimaan mulla enää mitään muuta yhteiskuntaa kuormittavaa... Olen siis kyllä "terve" mutten terve. Mulla on luustossa havaittu lyhyyttä, en siis ole mikään kääpiö, mutta tietyt luut ovat normaalia lyhyempiä, mulla on migreeniä, lieviä rytmihäiriöitä, lievä synnynnäinen sydämen epämuodostuma, plus päälle kaikki mahdolliset allergiat, muttei mitään päällepäin näkyvää.

Olen elänyt ihan normielämää, mutta välillä huomaan etten kuitenkaan ole ihan normaali - vaikka äo on huomattavasti normaalia korkeampi, ei normaalit kotihommat suju siten kuin pitäisi. Lääkärien vastaus on ollut, että kyllä sä pärjäät ilman sitä diagnoosiakin. Joo, aspergerin kanssa kyllä - paniikkikohtausten kanssa en. En ainakaan ilman lääkitystä.

Tämän aamuinen paniikkikohtaus (itkin mahallani lattialla ja luulin, kuolevani - ihana tapa aloittaa aamu) oli jo helpottamassa siinä vaiheessa kun kirjoitin edellisen viestini. Tuossa vaiheessa kohtausta olen yleensä synkimmilläni, eikä tunnelin päässä näy lainkaan valoa. Kohtaus suorastaan oheni ilmaan, kun mies tuli töistä kotiin - mun tuki ja turva.

Mutta riittäköön tämä nyt tästä aiheesta.

<3 Tintti