Eli ei mitään uutta auringon alla... Samaa scheissea kuin tähänkin asti... Piti viettää rauhallinen, kiva viikonloppu kahdestaan, niin mies lähti kaverin luokse saunomaan - ts. mulle jäi sitten kaikki kotityöt, lämmitys ja koirien kanssa ulkoilu perjantai-illaksi. Pyysin, että hakisi mulle edes puita kellarista, vastaus oli kyllä, mutta eipä niitä puita sitten kuitenkaan näkynyt ennen sunnuntaita. En siis lämmittänyt, ihan periaatteesta. Mies lähti, sanoi palaavansa parin tunnin päästä. Parin tunnin päästä tuli puhelu, että lähtee kuskin kanssa viemään pojat baariin. Baarista tuli puhelu, että jää sinne vähäksi aikaa. Kahdeltatoista tuli känninen puhelu, jää kaverin luokse yöksi. Kävin olohuoneen sohvalle nukkumaan, koska oma makkari on turhan kylmä jos sitä ei ole ensin puilla lämmitetty. En meinannut millään saada unta, joten katselin tv:tä jonnekin kolmeen. Nukahdin tv:n mölinään. Mies tuli puoli neljältä ja oli ihan seinät ja höpötti jotain ihan sekavia... Jep jep. Kivaa viikonloppua vaan mullekin...

Just edellisenä päivänä oli puhuttu, kuinka kiva olis välillä tehdä jotain kahdestaan viikonloppuna ihan selvinpäin...

Tästä pääsemmekin varsinaiseen ongelmaan. Ei se mua haittaa että mies käy kavereiden kanssa kaljalla joka viikonloppu. Käyköön. Se häiritsee, että se ei ikinä muista lopettaa ajoissa, ja seuraava päivä menee krapuloissaan maaten. Eilenkin se heräsi vasta seitsemältä illalla. Katsoi telkkaria pari tuntia maaten sohvalla kuin mätä lahna ja lähti sinne kylmään makkariin nukkumaan. Erehdyin kysymään, käyttäisikö koirat lenkillä ennen kuin menee nukkumaan. Mies suuttui ja karjui, että eihän hänellä s***ana ole edes vaatteita päällä. En ehtinyt vastaamaan, kun painui makuuhuoneeseen ovia paiskoen. Käytin koirat ulkona, suljin television ja menin makuuhuoneeseen palelemaan. Kesti ehkä vartin, mies pomppaa pystyyn ja alkaa pukea päälleen. Kysyin minne matka, vastaus "tupakalle". Että näin. Ei sitten voinut käydä varttia aikaisemmin siellä tupakalla ja käyttää samalla niitä koiria, ettei minun olisi flunssaisena tarvinut lähteä pomppimaan tuonne 30 asteen pakkaseen...

Tänäänkään ei mitään sen kummempaa sitten ole tehty... Lupasin leipoa, mutta meni vähän fiilikset... Nyt se sentään lämmittää täällä. Sitäkin vain koska sitä itseään palelee... Päätin tosiaan lakata tuota vauvaa nyt yrittämästä, kun ei tuohon pupuiluun oikein ole taas vähään aikaan ollut fiilistä ja muutenkin tuntuu ettei oma pää taas kestä lainkaan. Jotenkin pelkään tuon paniikkihäiriön paluuta ihan hirveästi. Se oli elämäni vaikeinta aikaa, vaikkei tämä elämä ole muutenkaan ollut mitään ruusuilla tanssimista... Eli ihan tuon paniikkihäiriönkin takia haluan nyt odottaa ja katsoa, mihin suuntaan tämä tilanne kehittyy. Mies kun ei oikein ole vielä sinut noiden paniikkikohtausteni kanssa... Ja kohtahan ne rättisulkeisetkin alkavat, eli eipä tarvitse niitäkään sen kummemmin jännätä, kyllähän ne sieltä kuitenkin taas alkavat... Enää pari kiertoa ja sitten lääkäriin.

Kaipa se lääkäri osaa sanoa mikä mussa on vikana...

Tintti.