Täällä ollaan taas...Tuli melkoisen pitkä katko tänne kirjoittamiseen, en oikeastaan osaa selittää miksi, enkä jaksakaan...

Niille jotka täällä suht usein ovat käyneet, tilannepäivitys:

Sain sen ajokortin... Inssejä meni kyllä aika monta, ja olen vieläkin ihan hanska peruuttamaan, mutta nyt kun saan oman auton niin lähden kyllä harjoittelemaan vaikka joka ilta...

Siitä toisesta asiasta sitten...

Näyttää siltä, että luomuvauvaa meille ei tule... Tuntuu aika hurjalta, kun muistan, kuinka katkerasti itkin, kun kuulin kaverin saavan vahinkovauvan. Noh, se vahinkovauva syntyi sitten reilu viikko sitten... Siitä on siis niin kauan, ja jo silloin olin niin katkera. Kuinka katkeraksi mahdankaan muuttua vielä tämän prosessin edetessä... Prosessi tästä nyt kuitenkin on muotoutumassa.

Nyt, tänään, on nimittäin tullut kuluneeksi VUOSI siitä, kun aloimme yrittää vauvaa... Tuntuu todella rankalta tajuta, että nyt ollaan sitten siinä määrin virallisesti "lapsettomia" että on aika lähteä lääkäristä hakemaan apua... Minua pelottaa ja mies on suoraansanottuna kauhuissaan...

Lähipiirissä vauvauutiset vaan lisääntyvät... Serkku saa toisen lapsensa elokuussa, ystäväpariskunta lokakuussa (myös toinen lapsi heilläkin). Ystäväpariskunta aloitti siis noin puolta vuotta meitä myöhemmin, ja melko heti tärppäsi... Meillä ei vaan edelleenkään kuulu mitään. Ollaan itketty koko päivä, molemmat, minä sekä mies... Ehdin vielä olla toiveikaskin, sillä kuukautiset olivat melkein viikon myöhässä ja maanantaina oli tarkoitus testata. Eipä tullut testille käyttöä... Nytkin, vaikka mahaan koskee aivan järkyttävästi, päässä pyörii ajatus "ei ne ole oikeat kuukautiset..." vaikka totta kai ne on... Ja toisaalta huomaan kiduttavani itseäni vähän väliä turhilla haaveilla. Eilen käytiin rautakaupassa (mies kuvitteli tarvitsevansa sieltä jotain) ja minä idiootti suunnistin suorinta tietä maalihyllylle etsimään maalia lastenhuoneen seiniin... Valitsin näyteliuskoista mukaani pinkkiä ja limenvihreää...

Lääkärille lähteminen pelottaa aivan mielettömästi... Se tekee tästä kaikesta jotenkin niin lopullista. Ystävä yritti lohduttaa, että voihan se olla, että tästä selvitään keltarauhashormonikuurilla tms. mutta jotenkin minulla vain on paha aavistus...

Maanantaina soitan terveyskeskukseen ja varaan ajan.

Tintti.