Täällä taas... Olen ollut taas tosi stressaantunut ja paniikkihäiriö on taas noussu pintaan, vaikka luulin siitä jo pitkälti yli päässeeni... Totesin, että jätän nyt nämä vauvahaaveet (niin ihania kuin ne ovatkin) hetkeksi taka-alalle ja koitan keskittyä pitämään pääni kasassa... Kehittelen niin omaa liikeideaani kuin miehenikin liikeideaa tässä hiljalleen eteenpäin ja katson ottavatko tulta alleen. Molemmilla kun näyttäisi olevan kysyntää täällä päin :)

En ole edes harkinnut sillä silmällä pupuilua tai sen ajoittamista, vaikka sitä nyt onkin pari kertaa tullut harrastettua tässäkin kierossa. Mies on ollut väsynyt ja minä vielä väsyneempi. On vain ajateltava, ettei se tee meistä yhtään sen huonompia vaikkemme koko ajan niin rajusti yrittäisikään... Eihän se, ettemme joka kierrolla jaksa täysillä panostaa yrittämiseen tarkoita sitä, että haluaisimme lasta yhtään sen vähempää. Stressaaminen tästä asiasta nyt ei ainakaan auta lainkaan...

Ystäväni sai pojan ystävänpäivän vastaisena yönä. Näin jo kuvan pikkumiehestä, ja tarkoitus olisi mennä katsomaan heti kun ovat kunnolla kotiutuneet... Ihana pieni nappisilmä. Kuva kyllä satutti jopa enemmän kuin olin arvannutkaan... Parin kuukauden päästä ystäväpiiriimme tupsahtaa toinenkin pikkuinen. Olen aika varma, että kyseessä on tyttö. Pojasta olinkin aivan varma nähtyäni ystäväni vatsan. On se jännä miten sitä vaan intuitio kertoo aina etukäteen, ja on aina oikeassa... Oman itsen kohdalla intuitio vaan ei sano mitään. Tai tyttöä se aina tarjoaa, mutta kun mietin omaa lasta ylipäätään, niin ei oikeastaan tunnu miltään. Siis siinä mielessä, että en tunne saavani lasta ainakaan ihan lähivuosina... Pelottavaa.

Mutta kaipa tämä tästä. Ehkä sitten joskus. En toki hylkää tätä blogiani kokonaan, mutta en keskity enää pelkästään vauva-asioihin, vaan kertoilen elämästäni ja ajatuksistani muutenkin... :)

Ehkä huomenna sitten taas.

<3 Tintti.